No Flow Festival pisti sitten aamulla vähän settiä, eli ensimmäisen osa esiintyjälistaa julki. Hyvin samanlaiset fiilikset kuin viime vuoden kiinnityksiä tarkastellessa on kyllä taas - suuri osa niitä pitäis-kai-vihdoin-tutustua-kunnolla -nimiä, monta etäisesti tuttua nimeä ja muutama oikeasti kiinnostava.
Kanye West tai edustamansa tyylilaji yleensäkään ei oo ihan se mun juttu. Rajojen rikkomisen ja avarakatseisuuden nimissä yritin ottaa uusinta albumia viime talvena haltuun, mutta jokin tökki. Vaikka levyä kuunteli yksin kotona, en voinut mitään sille teennäiselle ololle. Että yritäkkö esittää jottain katu-uskottavvaa häh.
Periaatteessa Kanyen show kiinnostaa, mutta haluan varoa tekemästä samaa virhettä, johon lankesin viime vuonna samaan aikaan soittaneiden M.I.A:n ja Beach Housen väliltä valitessa. Olin jo aikalailla päätynyt jälkimmäiseen, kun viime hetkillä (Robynin aikaansaaman tanssifiiliksen inspiroimana) käänsin kelkkani M.I.A:n suuntaan. Keikkaahan tuli sitten seurattua kokonaista neljä biisiä, jonka jälkeen totesimme että juu ei ja siirryimme telttaan Beach Housea seuraamaan. Päälavan keikka oli alkanut reilusti myöhässä ja teltan taas juuri ajallaan, joten lopulta kumpikin keikka meni käytännössä sivu suun. Ja tarinan opetushan oli se, ettei ne ulkomusiikilliset ansiot keikalla paljon paina, jos musiikki on itselle hälläväliä-osastoa.
Alustavasti kiinnostaviin, mutta lisätutustumista vaativiin artisteihin lukeutuvat muun muassa Mogwai, Janelle Monáe, Lykke Li (blogin intropostauksesta tosiaan löytyy se maininta, ettei näihin nykyartisteihin aina tule ihan ajallaan tutustuttua...) sekä Warpaint.
James Blake oli alkuvuonna kuuntelussa, muttei lopulta kuitenkaan oikein iskenyt. Toisaalta kiinnostaisi nähdä, miten Blake toimii livenä. Hercules & Love Affair ei sekään välttämättä jaksa kiinnostaa kuin ekan levyn ja Antonyn osalta.
Eniten täällä päässä innostusta herättävät ulkomaisista Iron & Wine, Ariel Pink's Haunted Graffiti, Midlake ja Röyksopp. Sitä perinteisempää (jonkun mielestä tylsää) osastoa kyllä, mutta toisaalta viime vuonna seurasin sen verran monen uuden hypetetyn tulokkaan keikkaa enemmän tai vähemmän no jaa -fiiliksillä, ettei se perussettiys välttämättä ole huono asia.
Perussettiä ovat ehkä myös kotimaiset Rubik ja Magenta Skycode, mutta se ei tarkoita että olisin niistä yhtään vähemmän innoissani. French Films on sekin roikkunut tutustumislistalla jo jonkin aikaa. Toissa vuoden Flow'ssakin telttalavan kovimmat keikat vetivät mielestäni juuri Rubik sekä Joensuu 1685.
Paljon samaa näyttää siis (ihan yllättäen) olevan taas Flow'n, Way Out Westin ja Øyafestivalin ohjelmistoissa. Mieluiten noilta listoilta Suvilahteen nykäisisin vielä Fleet Foxesin (silloin olisi helpompaa jättää Ruissalo väliin) sekä Pulpin (no OMG).
Ulkomusiikillisiin asioihin mentäessä erityisesti ilahdutti viime syksynä jo lupailtu festivaalialueen laajeneminen. Hehtaarinkokoinen lisäalue tarjoaa alustan 5500 henkeä vetävällä teltalle, joka antaa toivoa senkin suhteen, että viime vuosien ylibuukatut telttakeikat olisivat Flow'ssa historiaa (Ladyhawke muistoissamme). Toivottavasti myös lupaus yleisökapasiteetin kasvamisesta vain maltillisesti on totta, sen verran ahdasta viime vuonna ainakin loppuunmyytynä lauantaina välillä jo oli.
Kato äiti, postasin musiikkiuutisesta samana päivänä kun se julkastiin! Oon melkeinkö oikea bloggari!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti