KYLLÄ!!!!

Nyt se on varmaa: The Stone Roses tulee takaisin ensi kesänä. !!!!! PARAS UUTINEN PITKÄÄN AIKAAN.

Nyt vain sormet ristiin sen suhteen, että extensive world tour yltäisi kohtuullisen matkan ulottuville. Vaikka en kyllä pistäisi pahakseni Manchesterin reissuakaan.

Elokuun paras biisi

Jos joku on seurannut blogiani edes puolella silmällä, on varmasti huomannut, että täältä löytää hyvin harvoin musiikkimaailman uutuuksia. En kirjoita niistä siitä yksinkertaisesta syystä, että siinä vaiheessa kun kuulen jostain uudesta kappaleesta tai bändistä - tai varsinkin silloin kun ne todella uppoavat tajuntaani - on se yleensä muille jo menneen talven lumia. Tuntuisi typerältä kirjoittaa samoista kappaleista lähes samoin sanoin kuin kymmenen muuta, mutta vain viikon/kuukauden/puoli vuotta myöhemmin.

Nyt teen poikkeuksen.

Pari päivää sitten Florence Welch laittoi eetteriin ensimmäisen maistiaisen tulevalta levyltään - ja samalla parhaan kappaleensa ikinä, jos minulta kysytään. What The Water Gave Me kasvaa jokaisella kuuntelukerralla yhä suuremmaksi ja typerryttävämmäksi. Tämä biisi kuulostaa valtamereltä, syysmyrskyltä ja metrin korkuisilta aalloilta. Todellista huumetta siis tällaiselle mahtipontisuus-narkkarille.



RAK-KAUT-TA.

Florence + the Machinen toinen, tässä vaiheessa vielä nimetön albumi ilmestyy 7. marraskuuta - voi miksi vasta silloin!

Oh, I was moved by your screen dream

Joskus kaupunginkirjaston musiikkiosasto tarjoaa helmiä.

Velvet Goldmine ei ole paras elokuva, jonka olen nähnyt, mutta se on ehdottomasti yksi rakkaimmista. Olen valmis sulkemaan silmäni kummallisimmilta elokuvallisilta ratkaisuilta ja hienovaraisilta David Bowie -viittauksilta, kun vastalahjaksi saa kaksi tuntia glam-tulitusta sekä silmille että korville.

Alunperinhän Todd Haynes havitteli elokuvaansa Bowien musiikkia, mutta tämä ei niitä luvannut ilmoittaen syyksi suunnittelevansa itse Ziggy Stardustin musiikkeihin perustuvaa leffaa (toisen version mukaan Bowie uhkasi tuottajia oikeusjutulla, koska käsikirjoitus perustui osaksi luvattomiin Bowie-elämäkertoihin). Velvet Goldminen nähtyään Bowie kertoi pitäneensä orgiakohtauksesta, mutta muu oli hänen mielestään paskaa.

En osaa olla kovin pahoillani Bowien musiikin puuttumisesta soundtrackilta, kun se tarjoaa niin paljon muutakin hienoa. Levyn kuluneisuudesta päätellen en ole ainoa. Parasta antia ovat The Venus In Furs -bändinimellä esitetyt Roxy Musicin biisit, joissa osassa vokaalit hoitaa Jonathan Rhys Meyersin sijasta Thom Yorke. Näin tässäkin biisissä, jonka olen ilmoittanut myös soitettavaksi hautajaisissani. (Ja kaikissa muissakin bileissä, joissa minä saan päättää musiikista.)

nämä päivät on lyhyitä, lyhyemmiksi käyvät

Koska joku käväisi eilisessä open stage -illassa heittämässä lavalla Elokuun kruunun, olen luonnollisesti tänään kuunnellut pelkkää CMX:ää. Joko mainitsin, että olen vaikutuksille altis?

Ei suhteeni CMX:ään mitenkään erityisen läheinen ole (synnyin kymmenen vuotta liian myöhään), mutta kyllä tämä johonkin nostalgiahermoon (ja kotiseutuhermoon) silti iskee. Varsinkin näin sateisena syyspäivänä. Jos viisi vuotta nyt on tarpeeksi pitkä aika, että tätä voi nostalgiaksi sanoa.

Ja onhan se Kultanaamio edelleen yksi parhaista suomalaisista biiseistä ikinä. Ihan jos totta puhutaan.