Ocean of Noise 1-on-1 avec Vincent Morisset

En sit menny kuitenkaan.

Aloitetaan vaikka siitä, että Ocean of Noisen koti on seuraavan (luku)vuoden ajan Montrealissa. Kun on kyse bloggarista, jonka kirjoitustauot venyvät näköjään hyvin helposti muutaman kuukaudenkin mittaisiksi, saattaa olla tuhoontuomittua luvata tiheää päivitystahtia vaihto-oppilasvuodelle. (Syyllisyys painaa vielä kuluneelta kesältäkin, sen verran monta loistavaa keikkaa tuli nähtyä ilman mainintaakaan täällä.) Mutta kun kyseessä on musiikki- ja kulttuurielämältään Montrealin tasoinen kaupunki, on pakko edes yrittää.

Esimerkki. Arcade Firen facebook-sivulla oli linkki Miroir Noirin eiliseen ilmaisnäytökseen, johon en ensimmäisen luennon vuoksi ehtinyt. Tänään oli kuitenkin vuorossa Sigur Rósin konserttielokuva Inni, jota en ole aiemmin nähnyt, joten toki se oli valkokankaalta päästävä seuraamaan. Paikalla oli myös itse ohjaaja Vincent Morisset. Hypnoottisten 75 minuutin jälkeen vuorossa oli Q&A Morissetin kanssa, mutta puutteellisen ranskantaitoni vuoksi ymmärsin vain yksittäisiä fraaseja ja nimiä, kuten "olla uskollinen", Neil Young, Jim Jarmusch ja adorable mais bizarre. Ja jos oikein ymmärsin, bändi oli ilmeisesti ollut varsin vähäsanainen nähdessään elokuvan ensimmäistä kertaa: (hyväksyvällä äänensävyllä) ...it's good. Yeah. Tilaisuuden jälkeen yllättävässä rohkeudenpuuskassa vetäisin miestä hihasta, ja tämä jutteli mielellään hetken myös englanniksi.

Kysyessäni mitä Morisset pohjimmiltaan halusi filmille vangita, tämä kertoi pyrkineensä ennen kaikkea olemaan uskollinen Sigur Rósin lavaenergialle. Mutta koska tallenne ei kuitenkaan koskaan voi päästä aidon livetilanteen tasolle, Morisset halusi tarjota jotain, mihin vain elokuva kykenee. Perinteisen keikkataltioinnin sijaan hän keskittyi siis yksityiskohtiin. Rumpalin pallokuvioinen sukka rytmiä polkevassa jalassa, höyhen olkapäällä, soittamisen intohimo muusikon keskittyneessä ilmeessä. Keikkayleisö kun ei yleensä pääse tarpeeksi lähelle huomatakseen tämänkaltaisia pikkuasioita.

 

Yhtyeen ainutlaatuisuudesta puhuttaessa oli muuten pakko mainita Morissetille Atlantin ylitykseni kohokohta. Icelandair tarjoaa nimittäin aika ylittämättömän valikoiman elokuvia ja musiikkia, mukaanlukien luonnollisesti koko Sigur Rósin diskografian. Tämä ei ole sponsoroitu mainos, mutta ko. lentoyhtiötä on kiittäminen siitä lähes epätodellisesta hetkestä, kun korvissani soi Valtari ja silmien alla aukesi Islannin henkeäsalpaava maisema. (Pahoittelen ylisanoja, mutta tässä ne vain ovat paikallaan.)

Morisset tunnetaan myös Miroir Noir -dokumentin sekä Neon Bible ja Sprawl II -musiikkivideoiden ohjaajana, joten luonnollisesti puhe kääntyi ennen pitkää Arcade Fireen. Morisset vinkkasikin parin viikon päästä Pop Montreal -festivaalin yhteydessä aukeavasta Morissetin ja tämän tyttöystävän näyttelystä The Art of “The Suburbs”. Näyttely lupaa viedä katsojan albumin kansikuvataiteen kulissien taakse, joten eiköhän tämä Arcade Fire -turisti sinnekin eksy.

Mitä tulee muuhun musiikilliseen tarjontaan, niin aika ylenpalttiselta näyttää jo pelkkä syksy - tarjolla olisi ainakin Ladyhawkea, Jens Lekmania, Beach Housea (joka tosin taisi myydä jo loppuun), Leonard Cohenia, Neil Youngia, Patti Smithia... Ihan ensimmäisenä päätin sijoittaa Rufus Wainwrightin kirkkokonserttiin, sen verran spesiaalilta kuulosti. Ihan lähipäivinä ostoskoriin varmaan napsahtaa myös etukäteissynttärilahjana lippu Coheniin, sen verran ylistystä on Helsingin keikasta tännekkin puolelle maailmaa kantautunut.