24 kesäkuuta 2010

Asioita, jotka lukijan olisi hyvä tietää

1. Tässä blogissa kirjoitan musiikista tai sinne päin.

2. Pyrin muokkaamaan blogin ulkoasua pikimmiten parempaan suuntaan.

3. En osaa/jaksa/halua sen kummemmin luokitella musiikkimakuani, täältä siitä saa kuitenkin aika todenmukaisen kuvan.

4. Olen monessa asiassa hitaastilämpiävää sorttia, eikä musiikki ole poikkeus. Blogissa se ilmenee luultavimmin siinä, että saatan yhtäkkiä innostua niin puoli, viisi kuin neljäkymmentä vuotta vanhasta albumista. Yleensä löydän musiikkipiireissä ylihypetetyt bändit vasta, kun kaikki muut ovat jo siirtyneet seuraavaan lupaavaan tulokkaaseen.

5. Blogin nimi on valittu sillä perusteella, että se kuulostaa kauniilta ja sattuu olemaan myös lempiyhtyeeni kappale:



Welcome aboard!

1 kommentti: