Tämä viikko näyttää olevan yhtä juhlaa keikkauutisten osalta. Hengitys ehti juuri ja juuri tasaantua Stone Rosesin paluu-uutisen jäljiltä (kolme Manchesterin keikkaa eli 220 000 lippua myytiin tänä aamuna loppuun 68 minuutissa), kun Tiketti tarjosi lisää tuuletuksen aihetta. Ensi helmikuussa nimittäin M83 saapuu ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. I ' m s o t h e r e.
Oma M83-tuntemukseni rajoittuu lähinnä parin vuoden takaiseen Saturdays = Youthiin ja juuri ilmestyneeseen Hurry Up, We're Dreaming -tuplaan, johon tutustuminen on sekin oikeastaan vielä vaiheessa. Vanhempaan tuotantoon syventyminen on jostain syystä aina vain jäänyt, mutta eiköhän tämän uutisen innoittamana sinnekin suuntaan oteta tuntumaa. Onpa ainakin jotain tekemistä, joka saa odotuksen tuntumaan lyhyemmältä!
Liput tulevat myyntiin ensi maanantaina, jolloin täytyy kello yhdeksältä olla kärppänä sarjaklikkaamassa päivitä-nappulaa. Ja helmikuun 27. sitten Tavastialle mars!
Sinkkubiisi Midnight Cityn virallinen video on muuten sekin viikon uutuuksia ja ihan katsomisen arvoinen pätkä. Loppui tosin siinä vaiheessa, kun odotin tarinan vasta alkavan. Ehkäpä siihen saadaan tulevilla musiikkivideoilla jatkoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti