No olinhan se minäkin siellä

Muse, White Lies ja Manna Kaisaniemen puistossa 19.7

Kai viikon takaisestakin keikasta saa vielä kirjoittaa? Jos siitä jotain muistaa?

Huolimatta liian lämpimistä juomista ja kotiin unohtuneista korvatulpista, oli viime viikon maanantai Kaisaniemen puistossa ehdottomasti positiivinen kokemus, kirjoittaa Ocean of Noise -blogin erittäin epäpätevä perustaja.

Ensimmäisenä lämppärinä kuultiin Mannaa. Vaikka taisinkin keskittyä enimmäkseen Mikko Joensuuhun (jolle olen suunnitellut kaikessa hiljaisuudessa tekeväni Boratit), ei käy kieltäminen etteikö Manna olisi myös musiikillisesti toiminut paikoin hyvinkin kivasti.

Oli mukava huomata, kuinka toinen lämppäri White Lies oli kasvanut isolle lavalle jo viime vuoden Flow'hun verrattuna. Laulajakaan ei seisonut enää koko aikaa kädet selän takana (uusi lempiele näyttikin olevan rinnan takominen) ja jopa hymyili ja lähes joka biisin välissä. Lopettivat vielä suosikkibiisiini levyltään, hyvä hyvä!

No se Muse sitten. En tiedä mikä siinä oli, mutta olipahan hauskaa! Lavaesiintymistä, eläytymistä ja yleisökontaktia ei voi sanoa mitenkään räiskyväksi, mutta jokin (öö, jos vaikka se musiikki?) veti silti hyppimään, tanssimaan ja laulamaan ensimmäisistä biiseistä loppuun asti. Uusien biisien kohdalla saikin pitää sopivasti taukoa, ne kun eivät juuri iske. Onneksi eivät kuitenkaan soittaneet niitä kuin muutaman.

Osa positiivisesta yllättymisestäni johtui ymmärrettävästi siitä, etten lähtenyt keikalle mitenkään järjettömin odotuksin - onneksi, sillä nyt oli varaa ylittää ne reippaasti! Ei mennyt pönötykseksi niinkuin pelkäsin, olin itsekin yllättynyt siitä kuinka innoissani oikeasti olin. Mutta minkäs teet kun bändi tiputtelee tasaisesti kaikki eniten toivomani biisit - Map of The Problematique, Feeling Good, Starlight, Hysteria... En tajunnutkaan että tykkään Musesta oikeasti näin paljon. Jännä!

Joskus enemmän on enemmän. Iik!