It's gonna lift you up and take you out of here

(Enpäs saanut keikkaraporttia aikaiseksi eilenkään. Iski älytön siivousvimma, mikä tapahtuu noin kerran puolessa vuodessa, joten luonnollisesti sellaista tilaisuutta ei voinut ohittaa. Pyydän anteeksi.)


Arcade Fire Senaatintorilla 28.6

Olin aika ällikällä lyöty, kun Arcade Fire noustuaan lavalle hieman yhdeksän jälkeen maanantai-iltana ensitöikseen kajautti ilmoille Wake Up -kappaleen ensitahdit - enkä kanssakuuntelijoiden rektioista päätellen ollut ainoa. Bändi oli näköjään päättänyt murtaa alkujäykkyyden heti kättelyssä heittämällä ehkä tunnetuimman ja nostattavimman kappaleensa setin ensimmäiseksi.

Itsehän olin tavoilleni uskollisena kakkosrivissä hyppimässä jalat kipeäksi, ja ihan sattumalta osuin vielä pääjehujen Win Butlerin ja Régine Chassagnen kohdalle. Kun välissä vilkaisin kirkon portaiden jähmeämpää meininkiä niin ei kyllä kaduttanut paikan valinta. Ympärillä oli ihanan innostuneita ja energisiä ihmisiä, lava (joka oli muuten mukavan pieni eikä mikään jättiareena) oli metrin päässä, mikäs sen parempaa.

Olen samaa mieltä HS:n arvion kanssa siitä, että mitään kollektiivista, ylimaallista hurmiota yleisön keskuuteen ei syntynyt, mutta en toisaalta osaa valittaakaan, en todellakaan, ainakaan bändin suhteen. Arcade Fire soitti odotetun hyvin ja energisesti ja parhaimmillaan se hurmos oli siellä, hetkisen ainakin. Oli muuten hauska myös huomata, kuinka suvereenisti yhtyeen jäsenet vaihtoivat soittimesta toiseen - esimerkiksi Régine soitti koskettimien lisäksi rumpuja, haitaria, ksylofonia ja posetiivia sekä lauloi. Ja tanssi.

Varsinaisen setin viimeisenä kuultu Rebellion (Lies) oli yksi keikan ehdottomista kohokohdista. Levyllä loistava, livenä aivan käsittämätön. Mikä energia, mikä nostatus, mikä kauneus, tuska, vapaus, kaikki yhtäaikaa. Bongaa ruutupaitaisen William Butlerin lavanympärysjuoksu n. 3:30 alkaen!

Bändi soitti vajaat puolitoista tuntia ja settiin kuului 15 biisiä joista 7 oli tulevalta The Suburbsilta. En jäänyt kaipaamaan mitään erityistä kappaletta ja setti oli muutenkin mielestäni hyvin tasapainossa uutuuksien ja vanhojen hittien välillä. Tunteellisin hetki itselleni oli encoressa ensimmäisenä kuultu Intervention, jonka aikana kyyneleet eivät olleet kaukana. Kylmät väreet sekä livenä että nyt videolta kerratessa. Onhan se sentään ehkä maailman kaunein kappale.

Ihan viimeisenä kuultiin Keep the Car Running, jonka päätteeksi Win hyppäsi yleisöön, tarkoituksenaan kai surffata käsien päällä. Porukkaa oli kuitenkin sen verran harvassa (ja/tai niin heikkotekoista), että mies putosi jaloilleen viereeni, vaikka kuinka pitelin reidestään kiinni. Paikanvalinta oli siis onnistunut. Ja ilta ikimuistoinen.

P.S. Tulkaa pian takaisin.