En muista koskaan kiljaisseeni ääneen keikkauutisen vuoksi. En ennen kuin luin tämän viestin. Arcade Fire on bändi, joka on ollut pakko-nähdä-livenä-listani kärjessä suunnilleen siitä asti, kun bändiin tutustuin (mikä tapahtui kyllä ihan liian myöhään, mutta se on jo toinen tarina). Ajattelin kuitenkin keikan sijoittuvan hamaan tulevaisuuteen vielä joskus ja korkeintaan jossain Tukholmassa. Kuinka onnellisen väärässä voikaan ihminen olla!
Ennakkomyynnistä lippupaniikin välttämiseksi ostamani lippu saapui alkuviikosta ja on siitä asti ollut tiukasti kiinnitettynä kunniapaikalle ilmoitustaululle, jonka luona olen myös käynyt säännöllisin väliajoin tarkistamassa, että lippu todella on vielä siellä. Lippuja muuten on kuin onkin vielä muutama jäljellä, eli jos vähänkin kiinnostaa, suosittelen. Kyseessä on varmasti sijoituksen arvoinen keikka: Norjalaiset toimittajat ovat kuvailleet yhtyeen keikkaa vuoden 2007 Hove Festivalilla vaatimattomasti parhaaksi konsertiksi Norjassa ikinä.
Tuntuu, etten ole vieläkään ihan täysin tajunnut, missä minun kahden vuorokauden kuluttua pitäisi kaiken järjen mukaan olla. Yritän kuvitella itseni istumaan Tuomiokirkon portaille, lavan silmieni eteen - ei vain voi käsittää. Tosin voi hyvin olla, että eteen sattuu taas joku parimetrinen indiehonkkeli, enkä siten tosiaan näe mitään, hahhaa. Toivokaamme kuitenkin parasta, myös sen suhteen ettei VR jättäisi välille tai myöhästyisi kymmentä tuntia enempää.
Lisäksi olisi varmaan hyvä muistaa ottaa lippu mukaan sieltä ilmoitustaululta. Lähtiessäni katsomaan Owen Pallettia muutama viikko sitten kehaisin tädilleni että muistin jopa ottaa lipunkin. Kerkesin bussipysäkille asti, kun huomasin lompakkoni (johon olin lipun tarkasti tallettanut) jääneen keittiön pöydälle. Se niistäkin itsekehuista sitten.
Postauksen saa kunnian lopettaa tämä Glastonburyssa vuonna 2007 nauhoitettu esitys Interventionista, joka oli ensimmäinen kosketukseni Arcade Firen musiikkiin. Muistan ihan selvästi, kuinka istuin kuulokkeet päässä tv:n edessä, pimeässä talossa keskellä yötä (kiitos Yle musiikkiohjelmien huomaavaisista lähetysajoista), selkää pitkin kulkivat kylmät väreet ja minä mietin että miten ihmeessä olen voinut elää ilman tätä kauneutta näin pitkään.
Kylmät väreet tulevat edelleen, joka kerta.
Kylmät väreet tulevat edelleen, joka kerta.
Jee tosi kiva blogi ja nimivalinta on ihan mainio:D Hauskaa keikkaa!
VastaaPoistaTäytyy muistaa muuten kattoa se Julien Templen Glastonbury-dokumentti/leffa Teemalta sitten kun se tulee (maanantaina?),se vaikutti mielenkiintoselta.
Kitoos! :) Ja mahtavaa kun vinkkasit tuosta dokumentista, mulla ois menny aivan ohi. Maanantaina en sattuneesta syystä ole telkkarin ääressä (HARMI), mutta näytti tulevan onneksi perjantaina uusintana.
VastaaPoista